Tilava liki sadan neliön huoneisto lapsiystävälliseltä alueelta!
Toisen kerroksen neliö pienestä rauhallisesta yhtiöstä. Asunto soveltuu loistavasti lapsiperheelle kolmen tilavan makuuhuoneen ansiosta.
Tilavaan keittiöön sopii suurenkin perheen ruokapöytä. Keittiön kaapistot sekä kodinkoneet ovat siistissä kunnossa. Avaran olohuoneen kautta on kulku omalle lasitetulle parvekkeelle. Parveke sijoittuu metsän suuntaan. Kaikki kolme makuuhuonetta ovat tilavia ja pitävät sisällään hyvin kaappitilaa. Lisäksi asuntoon kuuluu erillinen vaatehuone, joten säilytystila ei lopu kesken. Tilava aulatila pitää sekin sisällään reippaasti kaappitilaa.
Kylpyhuoneeseen saa pesukoneen ja sen yhteydessä on oma sauna. Huoneistoon kuuluu lisäksi erillinen wc, joka on varsin käytännöllinen ratkaisu isommalle perheelle.
Taloyhtiössä on meneillään julkisivuremontti, joten myös ulkoasu saa uuden ilmeen. Talo sijoittuu Lähdepellon ulkoilumaastojen tuntumaan. Alueelta löytyvät lisäksi koulut sekä päiväkodit, myös lähikaupat ja apteekki ovat lähellä. Kaupunkiin on muutaman minuutin matka ja alueella on myös hyvät bussiyhteydet.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan kohteeseen yksityisesittely!
Kaikki muut kohteemme löydät kotisivuiltamme!
Muut ominaisuudet:
Lattiat: laminaattilattiat, seinät: maalatut seinät; tapetoidut seinät, katto: maalattu katto, ikkunat:sälekaihtimet; tuuletusikkunat, erillinen makuuhuone; useita makuuhuoneita; makuuhuoneessa säilytystilaa; makuuhuoneessa vaatekaapit ovilla; parisänky mahtuu makuutilaan; erillinen vaatehuone, lasitettu parveke, Huoneistokohtaiset erilliset säilytystilat taloyhtiön käytännön mukaan, muut tilat: autopaikat taloyhtiön käytännön mukaisesti; valoisa asunto; paljon ikkunoita
Lisätietoa asuntohakemuksesta ja sen jättämisestä voit lukea painamalla tästä!
Tämän kohteen esittelyyn osallistuminen vaatii asuntohakemuksen täyttämisen. Syitä tähän voi olla esimerkiksi kova kysyntä tai kohteen sijainti. Täytä asuntohakemus ja olemme sinuun yhteydessä näyttöaikaan liittyen mahdollisimman pikaisesti.
Olemme pahoillamme, mutta tämän kohteen näytöt ovat toistaiseksi suljettuna. Yleensä tähän on syynä kova kysyntä, jolloin näyttö on jo täynnä. Palaa myöhemmin katsomaan onko näyttö auennut uudestaan.
Avoinna ma-pe 9-17. Soittamisen sijaan voit täyttää myös näyttöajan ehdotuksen yläpuolelta.
KN-5615
Karpalopolku 12
,
26660
Rauma
Heti vapaa
Kerrostalo
Kolmio tai isompi
4h+k+kph+wc+s+vh+lasit.p
97
m²
2/3
Ei
Hyvä
845.00
€/kk
Toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus
1 kuukauden vuokraa vastaava summa
1 kuukauden vuokraa vastaava summa ja henkilötakaus
2 kuukauden vuokraa vastaava summa
3 kuukauden vuokraa vastaava summa
(Vuokranantaja hyväksyy vakuudeksi jonkin yllä mainituista vakuustyypeistä)
1 kuukauden vuokraa vastaava summa ja henkilötakaus / 2 kuukauden vuokraa vastaava summa
2 kuukauden vuokraa vastaava summa
3 kuukauden vuokraa vastaava summa
(Vuokranantaja hyväksyy vakuudeksi jonkin yllä mainituista vakuustyypeistä)
3 kuukauden vuokraa vastaava summa
(Vuokranantaja hyväksyy vakuudeksi vain 3 kuukauden vuokraa vastaavan summan)
3 kuukauden vuokraa vastaava summa
(Vuokranantaja hyväksyy vakuudeksi vain 3 kuukauden vuokraa vastaavan summan)
3 kuukauden vuokraa vastaava summa
(Vuokranantaja hyväksyy vakuudeksi vain 3 kuukauden vuokraa vastaavan summan)
Voit nyt myös ostaa vuokravakuuden tähän asuntoon hintaan 19,90€/kk. Tilinavaus- ja hoitokulut 0€. Voit valita Klik Vakuuspalvelun vakuudeksi asuntohakemusta täyttäessäsi.
Lue lisää täältä!
Voit nyt myös ostaa vakuuden tähän asuntoon hintaan 24,90€/kk. Tilinavaus- ja hoitokulut 0€. Voit valita Klik Vakuuspalvelun vakuudeksi asuntohakemusta täyttäessäsi.
Lue lisää täältä!
Voit nyt myös ostaa vakuuden tähän asuntoon hintaan 29,90€/kk. Tilinavaus- ja hoitokulut 0€. Voit valita Klik Vakuuspalvelun vakuudeksi asuntohakemusta täyttäessäsi.
Lue lisää täältä!
Voit nyt myös ostaa vakuuden tähän asuntoon hintaan 34,90€/kk. Tilinavaus- ja hoitokulut 0€. Voit valita Klik Vakuuspalvelun vakuudeksi asuntohakemusta täyttäessäsi.
Lue lisää täältä!
Kyllä (1kk vuokraa vastaava summa)
Sopimuksen mukaan
Ei sallittu
Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen
Lämmitys sisältyy vuokraan, Kaukolämpö
22€/hlö/kk
laattalattia; laattaseinä, peilikaappi, suihku, pesukonevalmius, oma sauna; kylpyhuoneessa avattava ikkuna
erillinen keittiö, laminaattitasot keittiössä, sähköliesi; liesituuletin, jääkaappipakastin, tilaa isolle ruokapöydälle; paljon kaappitilaa; paljon työskentelytilaa
Asunto Oy Bergströminkallio
Retta isännöinti
Eurajoen Kiinteistöpalvelu Oy
Tähän kohteeseen ei ole joko hankittu tai välitysliike ei ole vastaanottanut toimeksiantajalta energiatodistusta välitystehtävän hoitamiseksi. Lisätietoja siitä mitä merkitystä energiatodistuksen puuttumisella on vuokralaiselle, voit kysyä asiakaspalvelustamme toimisto@klikasuntovuokraus.fi
F